Huominen on huomenna, mutta sen puolella ei silti enää syödä

Lauantaina päätin aloittaa sakerittoman maanantaina ja harkitsin jopa detox-tyylistä ruokavaliota. Luovuin detox ajatuksesta ja päätin ottaa käyttöön superdieetin ruokavalion.

Pieniä muutoksia aiemmin käyttämääni ruokavalioon tein kuitenkin. Aamuisin aion syödä aamupuuron, se vain on niin hyvää ja minusta hyvä aamupala. Eli aamupala menee kaurapuuro-raejuusto-mehukeitto/marjat -kombolla toistaiseksi. Lisäksi jos ja kun rahka potkii takaisin ylös heti nielemisen jälkeen, voin syödä sitä Lidlin ihanaa rahkajogurttihässäkkää. Protskuja on vähän vähemmän, mutta hiilareiden määrä kutakuinkin sama. Muuten mennään aika tiukkaan ohjeiden mukaan. Ja päätin, että juhannukseen asti voi olla tiukemmalla linjalla. Ja ilman niitä herkkuja! Jätskiä ehtii kyllä syyä juhannuksen jälkeenki ;)

Vielä en oo päättäny teenkö joka viikko superin mukaan ruokavaliomuutoksia. Viimeksi olin pari viimeistä viikkoa niin loppu, kun treenasin oman mieleni mukaan ja huomattavasti enemmän kuin dieetin ohjelmat neuvoo. Ei siis välttämättä ole järkevää vähentää ruokamäärää niin pieneksi, mutta katsellaan mitä se kroppa sanoo.

Kun tietää, että tällainen suuri ponnistus alkaa seuraavana päivänä eli HUOMENNA, on varmaa, että sen yhden päivän ajan homma leviää täysin käsiin. Ainakin omalla kohdallani voin kertoa, että näin kävi.

Äitien päivän kunniaksi käytiin mummulla syömässä. Siinä kohtaa kaikki langat oli vielä ihan handuissa. Söin perunan, lihamureketta ja paljon salaattia. Otin jäätelöä ja marjoja jälkkäriksi kohtuudella. Okei ja yhden palan kääretörttua. Illalla päätetiin lähteä kaverin kanssa leffaan. Hän päätti myös alkaa sokerittomalle ja muutenkin terveelliselle ruualle. Henkistä tukea, kaveri samaan veneeseen, jes:) No mutta koska huominen on huomenna niin:

Koska olihan meillä puoli tuntia aikaa ennen leffan alkua! Pizza puoliksi, eipähän tarttetta poppareita!

Ja ainahan leffaan pitää karkkia ostaa!

Onneksi kuitenkin samainen murunen jäi luokseni yökylään ja aamulla homma näytti jo aika mallikkaalta, kun Oulujoen varressa eteni oikein reipas aamulenkki! Kestoa lenksulla oli hippasen reilu tunti ja sen jälkeen maistui kyllä kaurapuuro raejuuston ja mehukeiton kanssa hyvältä!

#aamulenkkiselfie #puuronaamat

-Anna

Oman itseni soimaamista ja matka pään sisälle

Aaargh! Otin äsken muka jotain "muutoskuvia", voi taivas! Mikä MUUTOS? Ei ollut tapahtunut mitään! En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, sen verran oli surkeaa katseltavaa muutos yli kahdessa kuukaudessa. Jotain pientä jooo oli tapahtunut, mutta silti. Täytyy kyllä myöntää, että onhan homma sen superin jälkeen aika ajoin vähän karannut käsistä. On uponnut karsuja, suklaata ja muita herkkuja ja siihen päälle vielä oon juonu siidereitä, lonkeroita ja muuta alkoholia! 

Onnellinen oon siitä, että pienenpieni muutos oli tapahtunut positiiviseen suuntaan. Ja siitä, että kaikki on oikeasti itestä kiinni. Kuvien katselusta syntyi kuitenkin semmoinen raivo ja motivaatio, että saatte olla varmoja, että pääsen tästä sokerikoukusta eroon! No, miten? Seuraavassa vähän ajatuksen kulkua tältä aamulta, kuvien kattelun jälkeen.

Herranjumalaapua!! Mää luulin, että ois ollu parempi tilanne! HYI!

No söinhän mää just aamupalan ennen ko otin kuvat! Ei se kyllä niin paljon vaikuta, älä selittele!

Voi hitto! No, eikai se auta. Tästä on suunta vaan ylöspäin. Tai no toivottavasti kaikki numerot menis enemmänki alaspäin.

Mitä pitäis tehä? Ainaki jätän nyt ne sokerit pois. Oikein keskityn siihen. Ja KUNNOLLA! Ja pakko pysyä tuossa jääkaapin oveenkin kiinnitetyssä ruokavaliossa. 

Onneks ei oo niitä kesätöitä. Voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan! Pitäähän mun kyllä opiskella, mutta se nyt menee, opiskelinhan mää superinki aikana. Sillon kyllä lintsasin välillä. No nyt en lintsaa!

Huomenna on se pirun äitienpäivä! Voi hitto! No, sen jälkeen on maanantai! Maanantaista on hyvä alottaa! Tai ei sittenkään. Pitää aloittaa heti. 

Pitäiskö tehä sellanen detox-juttu samaan syssyyn? Se vois olla semmonen hyvä alkupotkasu taas kerran. Googlaanpa niistä.

Joo emmä kyllä mitää yrttisettejä ala syömään. Mutta kiinnostais kyllä kokeilla tota maidotonta ja gluteenitonta. Vaikka kaurapuuroa haluan kyllä syödä. Detoxilla sita saaki syyä. Ainakin tuon ohjeen mukaan. Jos otan vaan tuosta nuo ruoka-aineet, mitä saa käyttää ja mitä pitää välttää. Joo niin mää teen.

Alotan sen sittenki maanantaina. Mutta en silti syö huomenna paljon kakkua.

Tästä pitää tehdä julkista. Onko se tarpeeksi julkista, jos kirjoitan sen blogiin? On se.

Nyt ollaan takaisin tässä hetkessä. 

Pullistelin just hauistani. Se on ehkä vähän kuitenkin kasvanut! ONNEKSI! Tahdon kivat lihakset käsivarsiin. Ja paljon voimaa! :D Noin se ajatus välillä karkaa!

Nyt se on siis julkista! Maanantaina eli ylihuomenna alkaa mulla sokeriton elämä. Mietin vielä vähän tuota detoxia ja sen toteutusta. Kerron sitten, millaiseen ratkaisuun päädyin! Mutta te jotka luette ja tunnette mut niin ette sitten anna mun syyä niitä karkkeja tai muuta sokeria! Ainakaan kahteen viikkoon. Tai kolmeen. 20 päivää on hyvä aika! Eli kolmannen viikon sunnuntaina voitte lopettaa sen näpeille läpsimisen. Sitä ennen väkivalta on sallittua.

-Anna

Kiitos ihmisille kolmella tasolla

Surkea ja laiska bloggaaja täällä hei! Viimeaikoina on ollut melkoista haipakkaa ja kiirettä, joten en ole ehtinyt postailemaan oikein mitään. Viimeaikoina olen ollut aika laiskalla tuulella, en ole muutamaan viikkoon tehnyt oikein mitään enkä siten myöskään kirjoitellut blogia. Anteeksi, parannan tapani. Heti tähän perään on esitettävä toinenkin anteeksipyyntö, joka kuuluu näin: Samasta laiskuuskaudesta johtuen, ei ole myöskään yhden yhtäkään kuvaa. Kivaa, jos joku jaksaa vain lukea. Itse en välttämättä jaksaisi, mutta lupaan kirjoittaa asiaa.

Sitten asiaan. Mulla on paljon tuttuja ja kavereita, enkä kauheasti ujostele uudessakaan porukassa. On sellaisia henkilöitä, joita moikkaan, kun tullaan vastakkain ja sellasia henkilöitä, joiden kanssa saatan jäädä hetkeksi juttelemaan. Minusta näitä ihmisiä kutsutaan tutuiksi.

Seuraavalla levelillä on kaverit. He ovat niitä, joiden kanssa edellä mainittujen "tuttu-toimintojen" lisäksi vieteään aikaa. Saatetaan istua ilta yhdessä, käydä kahvilla tai vaikka lenkillä. Niitä ihmisiä, joiden kanssa voi parantaa maailmaa yleisellä tasolla. Puhua vaikka ydinvoimasta ja tuulivoimasta tai miettiä, mitä kukkia hankkisi kesäksi parvekkeelle.

Viimeisellä tasolla notkuu sitten ne oikeat rakkaat, omat murut, ystävät. En tiedä, moniko erottelee ystävät ja kaverit toisistaan eikä sellaista viivaa ehkä voikaan ihan yksiselitteisesti vetää. Yhdelle avaudutaan miehistä, toiselle siitä roikkuvasta pyllystä ja kolmas saa kuunnella vuodatukset opiskelustressistä ja siitä johtuvasta ahdistuksesta. Nyt ne henkilöt, jotka huomaavat kuulleensa minulta kaikista näistä, taputtakaa itseänne olalle, teitä ei ole montaa. Ja teistä mää tykkään ihan hurjana! Ja myös teistä, jotka ootte kuulleet ehkä vain yhdestä noista tai ehkä kahdesta.

Ja kun palataan takaisin blogin aihepiiriin, lienee syytä kertoa, miten nää kaikki ihmiset vaikuttaa mun "projektiin". Ja vastaus on, että lähes kaikki vaikuttavas positiivisesti. Toiset ihan tiedostetusti ja toiset tietämättään. Toiset tsemppaavat treenaamaan, toiset syömään terveellisesti, jotkut näitä molempia. Sitten on niitä, jotka painaa jarrua, jos mulla meinaa mopo karata käsistä yleensä treenimäärien kanssa. Ja niitä, jotka osaa vaan aina sanoo ne oikeet jutut, liitty se sitten mihin tahansa. Osa tutuista on maininnu muutoksesta, osa kavereista ja ystävistä elää keskellä samantyylistä projektia kuin minäkin ja osa on käynyt läpi niitä överitreenailuja.


Vitsi, miten onnellinen oon teistä kaikista! Pusuja ja biisi parhaille muruille <3

-Anna

Treeniholistin vierotusoireet

Sitkeä flunssa on kyllä meikät löytäny. Viiettä päivää lämpöä ja tuntuu, ettei pienintäkään merkkiä parantumisesta ole ilmassa. Suututtaa, ärsyttää, v****taa, tylsistyttää ja raivostuttaa. Ruokailuthan menee nyt ihan hyvin, kun jääkaappi on taas täynnä terveellistä ruokaa, kiitos äiskän, joka käytti mua eilen autolla kaupassa. Nyt löytyy siis kanaa, naudan jauhelihaa, tonnikalaa, kasviksia sekä tuoreena että pakasteena, rahkaa, skyriä, munia, puuroa, mehukeittoa ja raejuustoa. Eiköhän noilla mennä nyt taas muutama päivä.

Viimepäivinä oon saanu tutustua tosi tarkoin telkkarin, areenan, katsomon ja ruudun tarjontaan, omaan sohvaan ja reitteihin siitä jääkaapille ja vessaan. Vanhana suunnistajana voin kertoa, että reitinvalinnallisia haasteita ei juurikaan ole ollut eikä sen suurempia pummejakaan ole tullut. Lisäksi onnistun silmät kiinni valitsemaan leffahyllystä haluamani elokuvan ja muistan Hukan lukujärjestyksen suunnilleen ulkoa, kun olen vähän väliä miettinyt, missä jumpassa voisin nytkin olla. Sairasta, tiedän :D

Täytyy myöntää, että olen maailman huonoin sairastamaan, olemaan poissa jumpasta tai yhtään mistään muustakaan normaaliin elämään liittyvästä asiasta tai tapahtumasta. Samat jumpat toistuu joka viikko, LesMillseissä jopa samat ohjelmat pyörivät viikosta toiseen aina sen onko se nyt kolme kuukautta. Siltikään en halua jättää mitään väliin. En ole vielä jotenkin tajunnut sitä, että ne jumpat kyllä siellä odottaa minua seuraavallakin viikolla. 

Mitä sitten, jos vaikka lemppariohjaajani pitääkin yhtäkkiä viimeisen jumppansa ja minä olen poissa? Tai suosikkitanssituntini pitäminen lopetetaan kokonaan? Mitä, jos vaikka kaikki tutut jumpparit vaihtuu sairasteluni aikana tuntemattomiin kasvoihin ja se turvallisuuden tunne, joka tunneilla on, onkin mennyttä? Koska niin voi tapahtua!

Kuulen tässä kohtaa kaverini sanovan: "Anna, mitä v***ua? Hengitä!" 

Ehkä se olisi tarpeen tosiaan. Ymmärrän hyvin sen, miksi en nyt voi lähteä treenaamaan. Ymmärrän, etten edes jaksaisi. Ja ymmärrän senkin, että tällainen hermoilu treenien ja jumppien väliinjäämisestä on jokseenkin vähän outoa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että miksei tämä flunssa voi vaan parantua.

Onko kukaan muu niin koukussa treeniin, että osaa salinsa jumppakalenterin ulkoa? Uskooko kukaan muu, että maailma muuttuu radikaalisti sinä aikana, kun itse sairastaa kotona neljän seinän sisällä? Onko kukaan muu sitä mieltä, että oon oikeasti todellinen sekopää? :D

Nyt saatte täyttää mun whatsappin, facebook-seinän, instagramin, tekstiviestit ja kommenttiboksin vakuutteluilla siitä, että NE JUMPAT ON SIELLÄ VIELÄ, KUN OLET PARANTUNUT!

-Anna

Pusutunnustus

Kipeänä ollessani olen ihan avuton. Kykenemätön järjelliseen toimintaan tai toimintaan ylipäätään. 

Tänään vietin siis sairaspäivää kotona. Kamalan tylsä päivä. Olen monesti jutellut kavereideni kanssa tilanteista, joissa ei vain ole muuta tekemistä kuin syödä. Ja nämä kipeilypäivät on just niitä päiviä, kun parasta tekemistä, mitä keksii on syöminen. Sattui vielä tämä sairastelu niinkin hyvään saumaan, että eilen nappasin hullareilta mukaan laatikollisen Brunbergin suukkoja. Namimaiskis! 

Tältä näytti jääkaapissa eilen, kun sulloin pusut kaiken terveellisyyden keskelle.

Tunnustus tulee tässä: Söin tänään kymmenen (10!) suukkoa! Jestas sentään! Onneksi söin myös oikeata ruokaa! 

Tajusin kuitenkin hankkiutua eroon lopuista kaapissa säilömistäni herkuista ja soitin hätiin kaverini! Kiltti syöppöystäväni haki pois loput suukot (joita oli jäljellä hmm 12 ehkä), suklaat ja omarit. Vaihdossa pyysin kermaviilin ja kurkun, ne sain! :D 

Sellanen pikatunnustus tänään! Puss!

-Anna

Kroppa sanoi ei

Niin jäi lyhyeksi kuin kanan lento sekin kova treeniviikko. Kaksi ensimmäistä päivää sujui vallan mallikkaastija jumppakalenteriin kertyi merkintää niin pumpista, tansseista kuin spinnustakin. Ruokailutkin sujui niin hienosti, että melkein tuntui jo liian hyvältä.

Tänään sitten urheana menin Sh'bamiin tanssin sen eikä tuntunut pahalta. Otin tosin kevyemmin pitäen silmällä edessä olevaa pumppia ja zumbaa. Olin pakannut treenikassiin kaiken tarpeellisen: välitankkausjutut, pyyhkeet, vaihtovaatteet. Kaiken. Menin pumppiin ja lämmittely meni vallan hyvin, samoin kyykyt. Rintabiisissä huomasin, että käyn jotenkin hitaalla enkä pysynyt mukana kaikessa, selkäsarja tuntui raskaalta, mutta niinhän sen kuuluukin. Ojentajissa oli pakko välillä levätä ja haukkareissa ei noussut mikään. Ei sitten yhtään mikään. Tuli tosi huono olo, TOSI huono! Huimasi, sattui päähän, mahaan, jalkoihin ja iha joka paikkaan. Jokainen lihas oli tulessa, vaikkei niitä oltu edes treenattu. Ei auttanut kuin käydä kertomassa ohjaajalle, että nyt ei ole mitään järkeä jatkaa, on pakko päästä kotiin.

Teki tiukkaa päästä pukkariin. Sain vaatteet päälle ja menin venyttelysaliin makoilemaan ja nostin jalat ylös siksi aikaa kun tätini vielä jumppasi. Onneksi hänkin luopui jumppamaratonajatuksesta ja toi minut kotiin :) <3 Nyt makaan siis sohvalla täysin kyvyttömänä tekemään yhtään mitään.

Tilanteen vakavuutta kuvastanee hyvin se, että mulla on vieressä karkkikippo ja ei vaan pysty syömään. Ei maistu ollenkaan :( Olen silti erittäin tyytyväinen päätökseeni lähteä pois kesken, koska kuumemittari näyttää lähelle kolmeakasia ja silmät on ihan tulessa, mikä henkilökohtaisen kokemuksen mukaan meinaa, että kuume nousee vain. Peitto korville ja lepoa siis!

Täällä siis mennään nyt niin kauan kuin on tarpeellista!

En tiedä, miten saatankin aina sairastua niin huonoon aikaan! Nyt oli viikonlopulle varattu hotelli ja kaikki Tahkolta. Luvassa oli siis Extreme Run. No eipäs sitten juosta sitäkään. Olen kuitenkin hitaasti, mutta varmasti oppinut, että terveys edellä ja flunssankaan kanssa ei ole leikkimistä! Kokeillaan sitä kovaa treeniviikkoa sitten uudelleen, kunhan tästä toivutaan :)

-Anna

Back to business

Voi tätä onnen määrää, kun parin viikon löllöttelyn jälkeen neiti pääsi taas urheilun makuun! Viimeiset kaksi viikkoa meni siis ihan völlätessä treenien suhteen. Ensimmäisen löllöviikon pidin tietoisesti, olin mennyt niin kovaa jo jonkin aikaa, että päätin vähän kevennellä. Jälkimmäinen taas tuli vähän kuin vahingossa, kun alkuviikko meni puolikipeänä ja loppuviikko oli yhtä hulinaa, että ei vain yksinkertaisesti kerennyt. Vaikka kerkesin kyllä makoilla sohvalla.. Tää on tää mun logiikka! No, mutta se on mennyttä se ja uusi lehti on käännetty.

Viikonlopun aikana käänsin jo ajatuksia tulevaan viikkoon, treenitahdin muutokseen ja uuteen ruokavalioon. Totesin, että superdieettiruuissa on mun kulutukseen nähden liian vähän energiaa. Karkeasti laskettuna ruuasta tuli sellainen 1500 kcal ja kulutuksen ollessa sen 1400 kcal joinakin päivinä niin ei kyllä illalla treenien jälkeen olo ollut yhtään millään tapaa energinen niinkuin treeninjälkeen yleensä. No tein sitten vähän niinkuin oman pään mukaan itselleni ruokavalion käyttäen kuitenkin pohjana tuota SD:tä. Ja sitä paitsi viime viikkohan oli viimeinen dieettiä muutenkin, joten omat aivot oli otettava käyttöön jokatapauksessa. Samalla suunnittelin myös tän viikon treenit ja ahhh, kuinka ihana olo, kun tietää, että pääsee käyttään lihaksia just silleen ku ite tykkää! Ohjelmassa siis pumppia, RPV:tä, kaikki ihanat tanssitunnit ja jotta voin kehua parantaneeni tapani venyttelyn suhteen, lisäsin ohjelmaan myös venyttelyjä ainakin kolmelle päivälle!

Tällaset hienot lappuset askartelin itelleni jääkaapin oveen muistutukseksi, mitä syyään millonki.

Tänään siis palasin tositoimiin monessakin mielessä! Ensinnäkin siinä mielessä, että kävin pumpin, sh'bamin ja venyttelyn. Toiseksi menin kävellen salille. Se on tositoimiin palaamista siksi, että talven ajan kävelin salille. Reippaana, melkein joka päivä. Kolmas asia on sitten se itsensä nolaaminen. Jos jossain, niin siinä olen hyvä :D

Näin reippaana virne naamalla tallustelin pumppaileen tänään!

Sitten siihen hölmöilyyn! Tapahtuma herätti hilpeyttä ainakin Hukan henkilökunnassa. Omistan siis kaksi SmartShake-sheikkeriä, joissa on ne kivat pienet kupit joihin voi laittaa protskujauheen odottamaan sheikkailua. No olin taas punninnut jauheet sinne pohjakuppiin ja pumpin jälkeen onnellisena kippasin ne itse sheikkeriin ja plop, tiputin sen kupin mukana sinne! Sormilla kaivaessa se meni vain syvemmälle. Yritin aurinkolaseilla, pinnillä, kynällä ja jopa käänsin koko systeemin ylösalaisin ja hakkasin pyötää vasten, eikä tapahtunut mitään! Nöyränä tyttönä sitten menin "respaan" ja pyysin lainaksi saksia! Kolme Hukan työntekijää siinä ihmetteli ja naureskeli mulle ja mun kanssa. Yksi heistä keksi, että veitsi voisi toimia! Hän haki veitsen ja sain protskuni! Kiitos vain huipusta palvelusta Hukkaan!

Näin siinä siis kävi!

Onneksi en yleensä osaa suhtautua vakavasti itseeni, joten selvisin tästä hyvillä nauruilla ja instagram-päivityksellä ;)

-Anna